Olen, vaihteeksi, miettinyt seksiä, seksuaalisuutta ja niiden suhdetta sukupuoleen. Pääasiassa omaani. Oma sukupuolikäsitykseni tai -identiteettini tuntuu olevan taas muutoksessa ja liikkuvampi kuin pitkiin aikoihin. Kymmenisen vuotta sitten koettaessani kuvata kokemustani itsestäni kehitin termin `nomadinen sukupuoli-identiteetti´, jolla tarkoitin sitä, että kokemukseni sukupuolestani on muuttuva, liukuva, että se vaihtelee tilanteiden mukaan. Sen ajan jälkeen olen ollut tilanteissa, joissa olen kokenut jollain tapaa tarpeelliseksi olla hyvinkin feminiininen, ja tilanteissa joissa olen kokenut tarpeelliseksi olla hyvin maskuliininen - kuten tutkimusjakson aikana, varsinkin tutkimuskäynneillä, joilla kiinnitin jatkuvasti huomiota omaan olemiseeni ja elekieleeni ja puhetapaani ja pukeutumiseeni. Viime aikoina olen päässyt peilaamaan omaa maskuliinisuuttani ja feminiinisyyttäni tavalla, josta minulla ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta; olen alkanut seurustella miehen kanssa. No, olen toki ollut miesten kanssa aikaisemminkin, mutta olen silloin sijoittunut itse aivan eri paikkaan sekä omassa kokemusmaailmassani että yleensä yhteiskunnassa.

 Hahmotin jokin aika sitten kuvion, jonka sanoisin päteneen kaikissa suhteissani jonkin sukupuolen edustajan kanssa - jos seurustelen tytön kanssa, haluan olla maskuliinisempi, jos seurustelen pojan kanssa, haluan olla feminiinisempi. Mutta vain vähän; vastakohtaisuus tai suuret erot eivät koskaan ole viehättäneet minua. Aiemmassa elämässäni miesten kanssa oleminen ahdisti minua helposti juuri siksi, että välillemme oletettu ero oli liian suuri, enkä pystynyt kuromaan sitä umpeen kuin vain joissain harvoissa tilanteissa. Muutama vuosi sitten minulla oli tyttöystävä, joka pyrki joka käänteessä korostamaan välisiämme eroja ja tekemään niistä sukupuolen merkitsijöitä: kokoeroa, ruumiinrakennetta, sitä että söin enemmän. Sekin oli ahdistavaa. En pidä siitä, että minulle huomautetaan eroista tai että niitä ryhdytään alleviivaamaan, mutta tunnen oloni kotoisimmaksi jossakin traditionaalisen sukupuolijaon välivaiheilla. Missä kohtaa tarkemmin, vaihtelee aika paljon.

Mutta olin puhumassa seksistä! Vielä vuosi sitten ajatus seksistä miehen kanssa tuntui vaikealta siksi, että en pystynyt löytämään mitään mukavaa tapaa asettua tilanteeseen. Mieskeho tuntui korostavan sitä, että oma kehoni ei ollut samanlainen, ja silloin minusta vielä tuntui siltä, että sen pitäisi olla. Vaikka nykyäänkin suhtaudun kehooni hyvin vaihtelevasti ja olen toisinaan ahdistunut siitä, miten se asettuu totuttujen rajojen ja määreiden ulkopuolelle, olen myös oppinut nauttimaan juuri siitä piirteestä. Koska en enää yritä vakuuttaa ketään - myöskään itseäni - siitä, että minä olen tai minun pitäisi olla mies, en oleta että kumppanini pettyy siitä etten ole. Pakotetusta sukupuoliroolista vapautuminen on vapauttanut myös seksuaalisuuttani, sillä minulla ei ole mitään tarvetta esittää tiettyä osaa. Edes se, että jotkut asiat tuntuvat samalta kuin silloin kun olin tyttö, ei tunnu hankalalta. Edes se, että joskus tuntuu siltä kuin olisin tyttö, ei tunnu hankalalta! Sekin on ohimenevää, ja välillä oikeastaan aika jännittävää.

Kuitenkin välillä toivoisin, että olisi olemassa jokin kulttuurisesti tunnustettu lokero, johon voisin asettautua. Seksuaalisiin suhteisiin hakeutuminen hirvittää siksi, ettei sille mitä olen ja mitä haluan, ole mitään valmiita käsitteitä. Suurin osa ihmisistä haluaa asioiden olevan selkeitä, ja vaikka minä en haluakaan suurinta osaa ihmisistä, heidän ylläpitämänsä todellisuus on minunkin todellisuuteni, josta ei niin vain kävellä ulos. Onneksi kuitenkin toisinaan, niinä hetkinä kun minulle ei ole olemassa mitään muuta kuin hikistä ihoa ja aaltoilevaa voimaa.