Haluan tulla kohdelluksi miespuolisena, en naispuolisena. Tästä huolimatta olen ollut tilanteissa, joissa tytöksi kutsuminen ei ole häirinnyt minua, kun taas pojaksi tai mieheksi nimittäminen on tuntunut omituiselta ja epämiellyttävältä. Miettiessäni, mikä tekee näistä tilanteista mukavia tai epämukavia, ymmärsin oleellisen asian: kysymys on sisällyttämisestä ja eron tekemisestä.

Minulla on ollut pari säätöä tai heilaa tai miksi ikinä heitä sitten haluaakaan nimittää, naisia, jotka ovat kokeneet jollain tapaa tarpeelliseksi korostaa minulle (oletettua) sukupuoli-identiteettiäni. Siinä on ollut kyse nimenomaan eron tekemisestä minun ja paitsi puhujan, myös kaikkien muiden naispuolisten välille, ja tähän erontekemiseen tarvitaan sukupuolistereotypioita: totta kai sä oot poika kun oot pitempi kuin minä, kun syöt enemmän, kun sulla on karvasemmat jalat, tietenkään sä et voi näyttää naisellisemmalta peruukki päässä koska oot mies. Arvelen, että näiden kommenttien tarkoituksena on varmaankin viestiä, että niiden sanojat ottavat minut ja identiteettini vakavasti - harmi vain, että ne toimivat täysin päinvastoin.

Kun joku muu sanoo minulle mikä minä olen, tulee siitä sellainen olo, että itsemäärittelyni on sivuutettu, ja että minut asetetaan jälleen uuteen lokeroon, jonka seinät muodostuvat aivan yhtä absurdeista oletuksista kuin ne, joihin löin päätäni eläessäni tyttönä. En pidä siitä, että ne asiat jotka tekivät minusta epäfeminiinisen ja tytöksi epäkelvon, nostetaan nyt esiin jonkinlaisina pettämättöminä todisteina sukupuolestani. Rajojen typeryys ei ole kadonnut minnekään, vaikka itse olenkin vaihtanut paikkaa rajan toiselle puolelle.

Ehkä siksi pidän oikeastaan positiivisena sitä, että voin edelleen olla ryhmässä yksi tytöistä, että on ihmisiä jotka eivät oleta minun jotenkin muuttuneen, vaan joiden kanssa voin olla yhdessä samalla tavalla kuin ennenkin. Sosiaalinen piirini koostuu paljolti naispuolisista ihmisistä, ja olisi surkeaa jos en voisi olla heidän seurassaan yhtä vapaasti kuin ennen - tosin olen siinä mielessä onnekas (ja ihmisnirso), ettei ystäväpiirissäni kiinnitetä muutenkaan niin paljon huomiota sukupuoleen kuin muualla.

Vaikka pidänkin sukupuolen korostamista keinotekoisena ja typeränä, on silti tilanteita joissa se tuntuu hyvältä. Kun miespuoliset kaverini tervehtivät minua kysymällä "Mitä jätkä?", se ei tunnu keinotekoiselta vaan aidolta tunnustamiselta - ja joukkoon sisällyttämiseltä.