Punnitsen edelleen tulevaa taktiikkaani tutkimusten suhteen. Tällä hetkellä mietin, mitä tapahtuisi jos en tarkoituksellisesti tähtäisi mihinkään diagnoosiin, vaan kertoisin ihan suoraan ja rehellisesti, mitä ajattelen, koen ja tunnen? Luultavasti en pääsisi ainakaan julkisen puolen hoitoon. Mutta pystyisinkö avartamaan edes yhden tai muutaman ihmisen maailmankuvaa ja käsityksiä? Pystyisinkö saamaan edes jonkun kyseenalaistamaan kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän?

Ja olisinko valmis tekemään tämän oman hoitoni kustannuksella?

Toisaalta en ole lainkaan varma siitä, olenko valmis taktikoimaan, eli käytännössä uusintamaan ja vahvistamaan sukupuolijärjestelmää saadakseni hoitoja. En halua joutua toteuttamaan sellaista maskuliinisuutta, jota itse kritisoin, enkä halua joutua puhumaan sukupuolista tavalla, joka on täysin vastoin omaa käsitystäni.

Tänään kävin tatuoittamassa itseeni muistutuksen, etten unohtaisi miten monella tavalla elämä tyttönä on vaikeampaa ja rajoitetumpaa kuin elämä poikana.

Mikä sukupuoli?

Kun päättää lähteä sukupuolenkorjausprosessiin, on pakko kysyä itseltään että mitä se sukupuoli oikein on? Olenko enemmän poika kuin tyttö sen takia että tykkään pelata jalkapalloa? Koska olen karvaisempi kuin tytöt yleensä? Siksi että voisin kuvitella itseni tyydyttävään heterosuhteeseen tytön kanssa mutta en pojan kanssa? Olenko edes enemmän poika kuin tyttö?

Olen alkanut kallistua sittenkin sen puoleen, että hakisin transgender-diagnoosin sijasta transseksuaalisuus-diagnoosia, sillä vain jälkimmäiseltä saa varmasti hoitoja julkiselta puolelta. Tämä pakottaa esittämään tietynlaista roolia tutkimuksissa, sillä transsukupuolisilta odotetaan paljon yksiselitteisempää sukupuolen toteutusta kuin cis-sukupuolisilta (esimerkiksi transnaisille saatetaan tutkimuksissa huomautella, jos he eivät ole pukeutuneet hameeseen, vaikka kuinka moni nainen nykyään käyttää hametta jatkuvasti?). Roolin esittäminen vaikuttaa luultavasti myös siihen, miten itse koen itseni, minkä alan kokea itselleni ominaiseksi, sopivaksi tai luontevaksi.

Vasta varsinaista prosessiin lähtöä ajatellessani olen jo huomannut itsessäni melkoisia muutoksia sukupuolen esittämisen ja hahmottamisen suhteen: olen alkanut pyrkiä tosissani ja lähes jatkuvasti siihen, että menisin läpi poikana. Olen ryhtynyt ajattelemaan naisia ja miehiä stereotyyppisinä ja selkeinä ryhminä. Ymmärrän että pelkistän, yksinkertaistan ja vedän mutkia suoriksi sen takia että minusta tuntuu siltä, että tarvitsen jonkinlaista vakuuttelua oman sukupuoleni erilaisuudesta - jos naiseus on sellaista ja tällaista, en voi olla nainen. Kuitenkin pelkään sen vaikuttavan ajatteluuni pysyvästi. Pelkään, että jos jossain vaiheessa pääsen tilanteeseen, jossa minut luetaan useimmiten poikana tai miehenä, unohdan sen myötä tyttöjen ja naisten alisteisen aseman. Pelkään, että jos joudun pitkään esittämään yksiselitteistä sukupuolta, unohdan sukupuolten moninaisuuden itsekin.

Olen miettinyt sitä, miten kulttuurissamme mieheys rakentuu pohjimmiltaan ei-miesten alistamiselle. Jos haluan tulla tulkituksi mieheksi vaikkapa bussissa, minun täytyy istua leveästi, viedä tilaa vierustoveriltani ja olla välittämättä tämän mahdollisesta ahdistuksesta. Tämä on yksi tekijä siinä, miksi tunnen vetoa jonkinlaisen nörttityylin ja -ulkonäön rakentamiseen - nörttiys on epäonnistunutta maskuliinisuutta, sillä se ei ole uhkaavaa. Tai ainakin se on vähemmän uhkaavaa kuin jokin lihaskimppu-lihansyöjä-vaimonhakkaaja -maskuliinisuus.

Mieheyttä kyseenalaistavia asioita ovat mitkä tahansa ei-miesten puolelle tai tasolle asettumiset, tai alentumiset: työskentely naisvaltaisella alalla, naisten vaatteisiin pukeutuminen, lapsista huolehtiminen (joskaan tämä ei enää ole niin epäilyttävää kuin joskus aikaisemmin), kasvissyönti (myös eläimet ovat ei-miehiä, ja niiden hyväksikäytöstä kieltäytyminen nähdään siksi helposti mieheyttä uhkaavana), feminismi, pasifismi, ja niin edelleen...

Naiseus taas puolestaan rakentuu tietylaisena poikkeus- tai erityistapauksena olemisesta: on jalkapalloa ja naisten jalkapalloa, on logiikkaa ja naisen logiikkaa, kirjailijoita ja naiskirjailijoita. Monissa tapauksissa naiseuden liittäminen johonkin käsitteeseen halventaa sitä tai muuttaa sen sisällön kokonaan - logiikka on selkeää, ymmärrettävää ja johdettavissa jostakin; naisen logiikka on epäselvää, käsittämätöntä ja vaihtelevaa. Monissa kielissä mies ja ihminen ovat sama sana, kuten englannin man. Suomeksikin käytetään esimerkiksi nimitystä 'jäbä' sukupuolesta riippumatta, ja nainenkin voi olla "hyvä jätkä" - jos on erityisen hyvä tyyppi, kuten eräs luokkakaverini asian joskus ilmaisi.

Naiseus on uhrautumista, antautumista, hoivaamista, antamista. Naiseus on myös turhamaisuutta, käsittämättömiä oikkuja, prinsessanelkeitä. Mutta naiseus ei ole koskaan yksinkertaisesti olemista. Naiseus on aina vertautumista mieheen, ei-mieheyden kautta.

On siis ihan perusteltua miettiä, haluanko pois naisen asemasta siksi, että se on alisteinen. Poikana minulla olisi suuremmat mahdollisuudet tulla nähdyksi itsenäni, yksilönä - ja poikana minulla olisi myös suuremmat mahdollisuudet tulla kuunnelluksi ja tosissaan otetuksi, kun puhun itselleni tärkeistä asioista. Poikana olisin uskottavampi toimija. Silti olen huolestunut juuri tästä asiasta, miesetuoikeuksista eli male privilegestä. Mitä paremmin menen läpi miehenä, sitä todennäköisemmin unohdan millaista on tulla kohdelluksi naisena - ja vaikka en haluakaan tulla kohdelluksi naisena, en halua unohtaa että se on todellisuutta yli puolelle ihmisistä.

TGUG- eli vapaan transryhmän tapaamisessa hämmästytti se, miten paljon tuntui olevan yhteisiä kokemuksia. Tähän asti olen pitänyt lähimpänä viiteryhmänäni tyttöjä ja tottunut siihen, että minun kokemukseni - esimerkiksi se että haluaisin eroon rinnoistani - ovat vain epänormaaleja. Ylipäätään olen tottunut olemaan aina epänormaali, ylimääräinen, kummallinen. Olen tottunut jättäytymään yhteisöissä ulkopuolelle tai ainakin ulkoreunoille, näkemään itseni jotenkin perustavanlaatuisesti erilaisena ja melkein luopunut siitä toivosta, että voisin kokea kuuluvani johonkin.

Olen miettinyt, kuinka paljon sukupuolenkorjausprosessiin lähteminen muokkaa omaa käsitystäni ja kokemustani sukupuolesta(ni). Olen pitkään ja usein sanonut, että haluaisin olla poika (ja pukeutua tytöksi!), mutta pitäisikö minun kokea itseni pojaksi? Minusta tuntuu että olen tyttö koska minua pidetään tyttönä. Alanko jossain vaiheessa kokea olevani poika? Vai että minussa on useampaa sukupuolta? Tällä hetkellä en käyttäisi itsestäni esimerkiksi nimitystä monisukupuolinen. Kuitenkin tunnen että intersukupuolisuus vastaa lähinnä omaa sukupuolen kokemustani, ja olen usein myös toivonut että paljastuisin jollain tapaa oikeasti intersukupuoliseksi. (21-hydroksylaasin puutoksen ei-klassisen muodon kuvaus sopisi: minulla oli verraten aikainen murrosikä, lievä akne, erittäin nopea pituuskasvu, olen aika karvainen - moniin poikiiinkin verrattuna - ja kuukautiskiertoni on ollut välillä todella epäsäännöllinen. Tähän tilaan kuitenkin liittyvät "kortisoliaineenvaihdunnan ongelmat", eikä minulla ole mitään hajua siitä, mitä se tarkoittaa käytännössä.)

No jaa. Tavallaan tuntuu turhalta pohtia näitä kun ei ole vielä saanut edes lähetettä, mutta pohdituttaa.

Alkuhämmennystä, epäilyksiä ja stressiä

Tänään yllätin itseni alkamalla yhtäkkiä itkeä, kun puhuin siitä miten olen tajunnut etten voi kuvitella itseäni kymmenen vuoden päästä, naisena. Tähän asti olen voinut ajatella että hyvä on, olen tyttö, vähän erilainen kuin suurin osa tytöistä mutta ei kai se mitään. Olen koettanut olla huomaamatta sitä että minut nähdään naisena, mutta nyt alan ymmärtää etten enää voi paeta tietyllä tavalla sukupuolettomaan tyttöyteen ja osa-aikapoikailuun, vaan on tehtävä jonkinlainen valinta sukupuolen suhteen tai se tehdään puolestani.

Viime viikolla kävin varaamassa lääkäriajan saadakseni lähetteen transtutkimuksiin. Eiliseen transryhmän tapaamiseen asti ajattelin että totta kai haen trangender-diagnoosia, mutta sen jälkeen en ole enää ollenkaan varma. Transgender-diagnoosit ovat harvinaisia, niillä ei saa ainakaan leikkaushoitoja eikä välttämättä hormonihoitojakaan julkiselta puolelta. Tapaamisessa sanoin, että olisin kyllä halukas tappelemaan hoitokäytännön uudistamiseksi, ja olisinkin, mutta kumpi on loppujen lopuksi tärkeämpää, omat hoidot vai käytännön uudistaminen? Ja tietenkin vastaus on molemmat, ja luulen että tulen turhautumaan vielä monesti sekä itseeni että muihin tässä prosessissa.

Tajusin että pystyn luultavasti tuottamaan uskottavan kertomuksen translapsuudesta, sukupuoliristiriitojen raastamasta teini-iästä ja väärän sukupuolen ja ruumiin kokemuksesta nyt, varhaisaikuisuudessa, edes valehtelematta. Jos vain painotan joitain asioita ja jätän toisia mainitsematta, mutta se onkin käsittääkseni oikeastaan hoitoihin pääsemisen edellytys - luultavasti aika harva cis-sukupuolinen(kaan) läpäisisi kaikkia niitä haastatteluja, arviointeja ja kyselyitä, jos vastaisi rehellisesti, niin kapeat ja stereotyyppiset näkemykset sukupuolesta lääketieteessä ovat edelleen vallalla.

Olen hermoillut omasta läpimenemisestäni jo etukäteen, miettinyt millaiset vaatteet kannattaa laittaa terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, vaikka se vain kirjoittaa lähetteen, tai mikä vielä typerämpää, varatessa aikaa terveyskeskuslääkärille. Toisaalta vaatetus ei ole samantekevä. Ja mistä minä tiedän, kuinka paljon tavalliset ihmiset kiinnittävät huomiota toisten vaatetukseen, varsinkaan jos se on yhtenä kriteerinä perustellun ja uskottavan sukupuolen arvioinnissa?

Prosessiin lähteminen tuntuu tavallaan hankalalta senkin takia, että olen aikaisemmin ollut vakaasti sitä mieltä että sukupuoli on puhtaasti kulttuurinen asia jolla ei ole mitään tekemistä biologian kanssa, ja transkokemukset johtuvat siitä että kokee mielenkiintoa johonkin asiaan, joka on leimattu vain vastakkaiselle sukupuolelle kuuluvaksi ja samastuu sitä kautta niinsanottuun "väärään" sukupuoleen. Tällä hetkellä alan kuitenkin olla sitä mieltä, että vaikka kulttuurin merkitys on valtava, on joillakin asioilla luultavasti jonkinlaista pohjaa myös biologiassa - että ihmisen biologiset tekijät, kuten perimä tai hormonit, voivat olla yhtenä vaikuttimena siinä, miten ihminen "päättää" toteuttaa sukupuoltaan.