Alkuhämmennystä, epäilyksiä ja stressiä

Tänään yllätin itseni alkamalla yhtäkkiä itkeä, kun puhuin siitä miten olen tajunnut etten voi kuvitella itseäni kymmenen vuoden päästä, naisena. Tähän asti olen voinut ajatella että hyvä on, olen tyttö, vähän erilainen kuin suurin osa tytöistä mutta ei kai se mitään. Olen koettanut olla huomaamatta sitä että minut nähdään naisena, mutta nyt alan ymmärtää etten enää voi paeta tietyllä tavalla sukupuolettomaan tyttöyteen ja osa-aikapoikailuun, vaan on tehtävä jonkinlainen valinta sukupuolen suhteen tai se tehdään puolestani.

Viime viikolla kävin varaamassa lääkäriajan saadakseni lähetteen transtutkimuksiin. Eiliseen transryhmän tapaamiseen asti ajattelin että totta kai haen trangender-diagnoosia, mutta sen jälkeen en ole enää ollenkaan varma. Transgender-diagnoosit ovat harvinaisia, niillä ei saa ainakaan leikkaushoitoja eikä välttämättä hormonihoitojakaan julkiselta puolelta. Tapaamisessa sanoin, että olisin kyllä halukas tappelemaan hoitokäytännön uudistamiseksi, ja olisinkin, mutta kumpi on loppujen lopuksi tärkeämpää, omat hoidot vai käytännön uudistaminen? Ja tietenkin vastaus on molemmat, ja luulen että tulen turhautumaan vielä monesti sekä itseeni että muihin tässä prosessissa.

Tajusin että pystyn luultavasti tuottamaan uskottavan kertomuksen translapsuudesta, sukupuoliristiriitojen raastamasta teini-iästä ja väärän sukupuolen ja ruumiin kokemuksesta nyt, varhaisaikuisuudessa, edes valehtelematta. Jos vain painotan joitain asioita ja jätän toisia mainitsematta, mutta se onkin käsittääkseni oikeastaan hoitoihin pääsemisen edellytys - luultavasti aika harva cis-sukupuolinen(kaan) läpäisisi kaikkia niitä haastatteluja, arviointeja ja kyselyitä, jos vastaisi rehellisesti, niin kapeat ja stereotyyppiset näkemykset sukupuolesta lääketieteessä ovat edelleen vallalla.

Olen hermoillut omasta läpimenemisestäni jo etukäteen, miettinyt millaiset vaatteet kannattaa laittaa terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, vaikka se vain kirjoittaa lähetteen, tai mikä vielä typerämpää, varatessa aikaa terveyskeskuslääkärille. Toisaalta vaatetus ei ole samantekevä. Ja mistä minä tiedän, kuinka paljon tavalliset ihmiset kiinnittävät huomiota toisten vaatetukseen, varsinkaan jos se on yhtenä kriteerinä perustellun ja uskottavan sukupuolen arvioinnissa?

Prosessiin lähteminen tuntuu tavallaan hankalalta senkin takia, että olen aikaisemmin ollut vakaasti sitä mieltä että sukupuoli on puhtaasti kulttuurinen asia jolla ei ole mitään tekemistä biologian kanssa, ja transkokemukset johtuvat siitä että kokee mielenkiintoa johonkin asiaan, joka on leimattu vain vastakkaiselle sukupuolelle kuuluvaksi ja samastuu sitä kautta niinsanottuun "väärään" sukupuoleen. Tällä hetkellä alan kuitenkin olla sitä mieltä, että vaikka kulttuurin merkitys on valtava, on joillakin asioilla luultavasti jonkinlaista pohjaa myös biologiassa - että ihmisen biologiset tekijät, kuten perimä tai hormonit, voivat olla yhtenä vaikuttimena siinä, miten ihminen "päättää" toteuttaa sukupuoltaan.