Mikä sukupuoli?

Kun päättää lähteä sukupuolenkorjausprosessiin, on pakko kysyä itseltään että mitä se sukupuoli oikein on? Olenko enemmän poika kuin tyttö sen takia että tykkään pelata jalkapalloa? Koska olen karvaisempi kuin tytöt yleensä? Siksi että voisin kuvitella itseni tyydyttävään heterosuhteeseen tytön kanssa mutta en pojan kanssa? Olenko edes enemmän poika kuin tyttö?

Olen alkanut kallistua sittenkin sen puoleen, että hakisin transgender-diagnoosin sijasta transseksuaalisuus-diagnoosia, sillä vain jälkimmäiseltä saa varmasti hoitoja julkiselta puolelta. Tämä pakottaa esittämään tietynlaista roolia tutkimuksissa, sillä transsukupuolisilta odotetaan paljon yksiselitteisempää sukupuolen toteutusta kuin cis-sukupuolisilta (esimerkiksi transnaisille saatetaan tutkimuksissa huomautella, jos he eivät ole pukeutuneet hameeseen, vaikka kuinka moni nainen nykyään käyttää hametta jatkuvasti?). Roolin esittäminen vaikuttaa luultavasti myös siihen, miten itse koen itseni, minkä alan kokea itselleni ominaiseksi, sopivaksi tai luontevaksi.

Vasta varsinaista prosessiin lähtöä ajatellessani olen jo huomannut itsessäni melkoisia muutoksia sukupuolen esittämisen ja hahmottamisen suhteen: olen alkanut pyrkiä tosissani ja lähes jatkuvasti siihen, että menisin läpi poikana. Olen ryhtynyt ajattelemaan naisia ja miehiä stereotyyppisinä ja selkeinä ryhminä. Ymmärrän että pelkistän, yksinkertaistan ja vedän mutkia suoriksi sen takia että minusta tuntuu siltä, että tarvitsen jonkinlaista vakuuttelua oman sukupuoleni erilaisuudesta - jos naiseus on sellaista ja tällaista, en voi olla nainen. Kuitenkin pelkään sen vaikuttavan ajatteluuni pysyvästi. Pelkään, että jos jossain vaiheessa pääsen tilanteeseen, jossa minut luetaan useimmiten poikana tai miehenä, unohdan sen myötä tyttöjen ja naisten alisteisen aseman. Pelkään, että jos joudun pitkään esittämään yksiselitteistä sukupuolta, unohdan sukupuolten moninaisuuden itsekin.

Olen miettinyt sitä, miten kulttuurissamme mieheys rakentuu pohjimmiltaan ei-miesten alistamiselle. Jos haluan tulla tulkituksi mieheksi vaikkapa bussissa, minun täytyy istua leveästi, viedä tilaa vierustoveriltani ja olla välittämättä tämän mahdollisesta ahdistuksesta. Tämä on yksi tekijä siinä, miksi tunnen vetoa jonkinlaisen nörttityylin ja -ulkonäön rakentamiseen - nörttiys on epäonnistunutta maskuliinisuutta, sillä se ei ole uhkaavaa. Tai ainakin se on vähemmän uhkaavaa kuin jokin lihaskimppu-lihansyöjä-vaimonhakkaaja -maskuliinisuus.

Mieheyttä kyseenalaistavia asioita ovat mitkä tahansa ei-miesten puolelle tai tasolle asettumiset, tai alentumiset: työskentely naisvaltaisella alalla, naisten vaatteisiin pukeutuminen, lapsista huolehtiminen (joskaan tämä ei enää ole niin epäilyttävää kuin joskus aikaisemmin), kasvissyönti (myös eläimet ovat ei-miehiä, ja niiden hyväksikäytöstä kieltäytyminen nähdään siksi helposti mieheyttä uhkaavana), feminismi, pasifismi, ja niin edelleen...

Naiseus taas puolestaan rakentuu tietylaisena poikkeus- tai erityistapauksena olemisesta: on jalkapalloa ja naisten jalkapalloa, on logiikkaa ja naisen logiikkaa, kirjailijoita ja naiskirjailijoita. Monissa tapauksissa naiseuden liittäminen johonkin käsitteeseen halventaa sitä tai muuttaa sen sisällön kokonaan - logiikka on selkeää, ymmärrettävää ja johdettavissa jostakin; naisen logiikka on epäselvää, käsittämätöntä ja vaihtelevaa. Monissa kielissä mies ja ihminen ovat sama sana, kuten englannin man. Suomeksikin käytetään esimerkiksi nimitystä 'jäbä' sukupuolesta riippumatta, ja nainenkin voi olla "hyvä jätkä" - jos on erityisen hyvä tyyppi, kuten eräs luokkakaverini asian joskus ilmaisi.

Naiseus on uhrautumista, antautumista, hoivaamista, antamista. Naiseus on myös turhamaisuutta, käsittämättömiä oikkuja, prinsessanelkeitä. Mutta naiseus ei ole koskaan yksinkertaisesti olemista. Naiseus on aina vertautumista mieheen, ei-mieheyden kautta.

On siis ihan perusteltua miettiä, haluanko pois naisen asemasta siksi, että se on alisteinen. Poikana minulla olisi suuremmat mahdollisuudet tulla nähdyksi itsenäni, yksilönä - ja poikana minulla olisi myös suuremmat mahdollisuudet tulla kuunnelluksi ja tosissaan otetuksi, kun puhun itselleni tärkeistä asioista. Poikana olisin uskottavampi toimija. Silti olen huolestunut juuri tästä asiasta, miesetuoikeuksista eli male privilegestä. Mitä paremmin menen läpi miehenä, sitä todennäköisemmin unohdan millaista on tulla kohdelluksi naisena - ja vaikka en haluakaan tulla kohdelluksi naisena, en halua unohtaa että se on todellisuutta yli puolelle ihmisistä.