torstai 5. huhtikuuta 2012

Pitkä hiljaisuus. On ollut aikaa ajatella, mutta olen käyttänyt sen vähän kirjoitusenergian, mitä on ollut, muihin teksteihin. Nyt olen kuitenkin palannut taas miettimään tämän blogin teemoja sen verran paljon, että olisi hyvä kirjoittaa. Ehkä jotkut asiat näyttäytyvät itsellekin taas selkeämpinä.

Olen palannut monella tapaa tilanteeseen, jossa olin kahdeksantoistavuotiaana. Olen huomannut poimivani ulkonäkööni samoja vaikutteita, tähtääväni samankaltaiseen olemukseen. Pukeudun taas pitkiin hameisiin ja tunnen oloni paljon voimakkaammaksi kuin silloin, kun käytin sitä tiettyä transpoikien kauluspaita ja farkut -univormua selvitäkseni läpi tutkimusvaiheen ja vakuuttaakseni itseni ja muut omasta maskuliinisuudestani. Eräs ystäväni huomautti, etten puhu enää läpimenosta. Enkä puhukaan, sillä se on muuttunut minulle yhtäaikaa sekä melko itsestäänselväksi että jokseenkin epäoleelliseksi. Toisinaan joku saattaa luulla minua hetken verran naiseksi, mutta oma kokemukseni itsestäni ei ole enää niin riippuvainen siitä, miten muut minut hahmottavat.

Tässä vaiheessa alan huomata, miten traumaattinen tutkimusjakso minulle olikaan. Olen saanut diagnoosin yli kaksi vuotta sitten, ja vasta nyt alan päästä eroon asioista, joihin jumituin tutkimusjakson aikana. Vasta nyt alan tajuta, ettei minulla ole enää velvollisuutta todistella sukupuoltani kohdatessani terveydenhuollon tai sairaanhoidon henkilökuntaa, ettei minun tarvitse koko ajan ajatella, että joku olettaisi minun olevan jotain muuta kuin miltä näytän, ettei minun tarvitse salailla taustaani tai koettaa esittää itseäni jonkin selkeän sukupuolen edustajana. En halua edustaa mitään sukupuolta, haluan olla oma itseni, ja siihen en kykene nykyisen järjestelmän puitteissa - ainoa (järkevä) vaihtoehtoni on siis lakata antamasta sukupuolijärjestelmälle niin suurta painoa.

Kuitenkin olen iloinen siitä, että olen vihdoin siinä pisteessä, missä olisin halunnut olla jo viidentoista vanhana: kun pukeudun hameeseen, se ei ole mikään osoitus luontaisesta feminiinisyydestäni, vaan sukupuolen hämmentämistä.