Olen selkeyttänyt hieman ajatusta, joka minulla on niistä asioista, joita kutsutaan "biologiseksi sukupuoleksi". Aikaisemmin hahmotin asiaa omastakin mielestä epätäydellisesti, kaksinapaisen järjestelmän puitteissa, janana jonka toiseen päähän sijoittuvat "naiselliset" ja toiseen päähän "miehiset" sukupuoliominaisuudet, siis ne ruumiilliset ja biologiset piirteet, jotka on luokiteltu jompaan kumpaan, ja suurin osa ihmisyksilöistä sijoittuisi jonnekin janan keskivaiheille, harvat ääripäihin. Viime yönä tai aamulla asiaa pohtiessani tajusin kuitenkin, että kysymys on enemmänkin ominaisuuksien kasautumista tai verkostoista, eikä sukupuolta tosiaankaan voi määritellä "miehisen" ja "naisellisen" akselilla mitenkään tyhjentävästi.

Biologiassa sukupuolta määritellään monilla eri tavoilla: on kromosomien muodostama sukupuoli, jonka määritelmän kanssa tosin törmätään siihen ongelmaan, että kromosomiyhdistelmien XX ja XY lisäksi mahdollisia ovat ainakin X ja XXY. On genitaalien määrittelemä sukupuoli - tosin joskus sisäiset sukuelimet ovat ristiriidassa ulkoisten sukuelinten kanssa ja yksilöllä on esimerkiksi sekä (laskeutumattomat) kivekset että vagina, mutta ei kohtua tai munasarjoja. Joskus ulkoiset sukuelimet ovat muodoltaan sellaiset, ettei niitä voi määritellä miehisiksi tai naisellisiksi; tästä puhutaan usein silloin, kun puhutaan intersukupuolisuudesta, vaikka todellisuudessa intersukupuolisuuden muotoja on useita, eivätkä kaikki ole sukupuolijärjestelmän kannalta yhtä dramaattisia. Sukupuolta voidaan määritellä myös lisääntymiskyvyn perusteella, tosin suuri osa sellaisista intersukupuolisina syntyneistä lapsista, joilla olisi mahdollisuus tuottaa terveita siittiöitä ja saada jälkeläisiä, muokataan leikkauksilla ja hormonihoidoilla tytöiksi - koska heillä ei ole miehelle "riittävää" penistä. On myös niinkutsuttujen toissijaisten tunnusmerkkien määrittelemä sukupuoli - siis se, jonka perusteella ajattelemme, että naisilla on rinnat ja miehillä parta, ja jos naisella on parta tai miehellä rinnat, pidämme sitä epänormaalina ja jopa luonnottomana.

Aikaisempi ajatukseni on siis ollut se, että "biologinen sukupuoli" olisi ymmärrettävissä kutakuinkin näin:

feminiininen nainen--------maskuliininen nainen-------intersukupuolinen------feminiininen mies--------maskuliininen mies

feminiinisyyden tarkoittaessa tässä yhteydessä naisiin liitettyjä "sukupuoliominaisuuksia", kuten XX-kromosomeja, verrattain vähäistä karvoitusta, selkeästi erottuvia rintoja, leveää lantiota, paksu(mpa)a vartalon rasvakerrosta) kohtua, munasarjoja, vaginaa, häpyhuulia ja verrattain pientä klitorista, ja maskuliinisuuden XY-kromosomeja, selkeästi erottuvaa penistä, kiveksiä, vahv(emp)aa karvoitusta, lihaksikkuutta ja niin edelleen. Ajatuksena tässä janajaossa oli se, että kaikki ominaisuudet voidaan sijoittaa johonkin kohtaan feminiinisen ja maskuliinisen jatkumoa sen mukaan, kuinka suurella osalla miehistä ja kuinka suurella osalla naisista tätä ominaisuutta esiintyy. Tämä ajatus on kuitenkin loogisesti virheellinen sen takia, että samaan aikaan kun se pyrkii kyseenalaistamaan sukupuolijakoa, se kuitenkin olettaa että ihmiset todella voitaisiin jakaa "miehiin" ja "naisiin".

Oivallus, jonka sain, liittyy nimenomaan siihen, ettei ole olemuksellisesti olemassa mitään "sukupuolta" - on vain kokoelma ominaisuuksia ja piirteitä ja asioita, jotka kulttuurimme liittää sukupuoleen ja pyrkii niiden perusteella määrittelemään yksilön "sukupuolen". Näihin piirteisiin kuuluvat kaikki yllämainitut ja myös moni muu, ja osa näistä piirteistä jopa määrittelee sukupuolta vain joissakin tilanteissa: esimerkiksi miehen lyhyys kyseenalaistaa tämän miehuuden ennen kaikkea silloin, kun hänen rinnallaan on häntä pidempi nainen. Sukupuoli ei siis ole mikään biologinen totuus, vaan kulttuurisesti rakennettu tapa hahmottaa asioita, ja vaikka olen toistellut tätä vuosikaudet, en ole kuitenkaan ymmärtänyt oikein, mitä se tarkoittaa.

Olen Hankalan sukupuolen sivulla 91, ja jos loppukin kirja laittaa liikkeelle tämän verran ajatuksia tai edes puolet tästä, se on kuitenkin saanut minut ajattelemaan uudelleen sekä hahmottamaan omia ajatuksiani enemmän ja paremmin kuin mikään teos moneen vuoteen.

Koska olen aloittanut nyt kuutisen kertaa merkinnän kirjoittamisen yksien ja samojen muistiinpanojen pohjalta, enkä ole kertaakaan ollut tyytyväinen, aion nyt edes jotain aikaan saadakseni yksinkertaisesti jakaa muistiinpanoni osiin, ikään kuin otsikoiksi, ja kirjoittaa suoraan ylöskirjaamistani asioista.

[S]yntymäsukupuolen merkitys sukupuolijärjestelmässä

Sukupuolijärjestelmä perustuu ajatukselle, jonka mukaan peniksellisinä syntyneet yksilöt ovat poikia ja heistä kasvaa miehiä, jotka näyttävät miehiltä ja jotka haluavat naisia, ja vastaavasti (tai päinvastoin) vaginallisina syntyneet ovat tyttöjä, heistä kasvaa naisia, jotka näyttävät naisiltä ja haluavat miehiä. Lisäksi sukupuolijärjestelmä liittää feminiinisinä pidetyt ominaisuudet naisiin ja maskuliinisina pidetyt miehiin, jota pidin kyseisen systeemin määräävimpänä piirteenä kunnes ymmärsin, että syntymäsukupuoli on siinä todella oleellisessa osassa.


transsukupuolisuus rikkoo

Transsukupuolisuus on yksi esimerkki siitä, ettei ylläoleva oletus pidä paikkaansa. (Muita esimerkkejä ovat esimerkiksi intersukupuolisuus ja muut - usein medikalisoidut - tilat, jotka rikkovat ajatusta siitä, että sukupuolia on vain kaksi ja ne ovat toisilleen vastakkaisia, ja/tai siitä, että jostakin ruumiillisesta ominaisuudesta seuraisi muita ruumiillisia, henkisiä tai sosiaalisia ominaisuuksia.)

trans on väärässä paikassa ja tiloissa, jotka eivät ole sallittuja

Yksinkertaisimmillaan kysymys voi olla "väärässä" vessassa olemisesta. Hieman laajennettuna kysymys on siitä, että miehiä ja naisia kohdellaan täysin eri tavalla, ja koska jako ainakin periaatteessa - tai mielikuvissa - perustuu anatomiaan, tulee transihminen läpimenotilanteessa kohdelluksi tavalla, jolla ei "kuulu" kohdella senlaisen anatomian omaavia ihmisiä.

(ruumis=sukupuoli-ajattelu, norminaiset eivät pääse miesten tiloihin ja toisinpäin)

Vaikka mainitulle transihmiselle olisi tehty anatomiaa muuttavia korjausleikkauksia, ei näennäisesti biologiaan pohjaava sukupuolikäsityksemme kuitenkaan pidä transmiestä "oikeana" miehenä eikä transnaista "oikeana" naisena, vaan takertuu kromosomeihin, alkuperäisiin genitaaleihin ja milloin mihinkin. Yhteiskunnassamme on useita konkreettisesti (ja hetero-oletuksen pohjalta) sukupuolitettuja tiloja, kuten vessat, pukuhuoneet ja sukupuolten mukaan jaetut saunavuorot, sekä sellaisia tiloja, joissa sukupuolittaminen ei ole samanlaista täydellistä ulossulkemista kuin edellisissä esimerkeissä, vaan enemmänkin rooliin asettamista - näin vaikkapa strip-tease -baareissa, joissa miehen rooli on olla asiakas ja katsoja ja naisen rooli on olla viihdyttäjä ja katsottava. Vaikka tällaisessa tapauksessa kummankin sukupuolen edustajilla on pääsy samaan tilaan, ei tila kuitenkaan näyttäydy heille samanlaisena johtuen siellä esiintyvistä sukupuolittavista käytännöistä.

feminiinisyydestä maskuliinisuuteen siirtyminen on siirtymistä objektista subjektiksi, katsotusta katsojaksi

En ole edelleenkään varma siitä, onko tämä oma kokemukseni vai jaettu, kulttuurinen kokemus. Koska olen itse kirjaimellisesti siirtynyt tyttönä elämisestä poikana elämiseen hyvin lyhyen ajan sisällä, olen voinut tarkastella melko selkeästi niitä tuntemuksia ja kokemuksia, joita tämä siirtymä on minussa herättänyt. Olen huomannut että hyvin suuri osa sukupuolesta ja sukupuolittumisesta syntyy katseista ja katsomisesta; kun aloin elää poikana, minua alettiin katsoa eri tavalla kuin ennen (vähemmän, ja katsojat ovat myös erilaisia) ja jouduin itse opettelemaan uuden tavan katsoa - en esimerkiksi tiennyt, miten miehille on sallittua katsoa toisia miehiä ja miten ei.


kokemus omassa ruumiissa sisällä olosta versus sen tarkastelu ulkopuolelta

Tämä on oma konkreettinen kokemukseni, joka liittyy katsomiseen: eläessäni tyttönä tarkastelin itseäni ikäänkuin ulkopuolelta, mietin miltä näyttäisin jonkun toisen silmissä, mutta eläessäni poikana olen selvästi sisällä omassa päässäni ja näen itseni sieltä käsin. Tyttönä ollessa peiliin katsoessa korostui peilikuvan ulkonäkö, poikana ollessa taas katsomisen tapahtuma ja oma katsojuus, tekijyys.

sukupuolisidonnainen minuus ja persoona

Kuinka paljon sukupuoli muuttaa sitä, mitä olen ja mistä pidän? Ja kuinka paljon muutoksissa on kysymys siitä, etten enää esitä jotain roolia? Olen kokenut, että tyttönä eläessäni rakensin jonkinlaista roolihahmoa. Konkreettisimmillaan tämä tuntuu siinä, että kotini on alkanut tuntua jonkun toisen kodilta, tai ehkä vielä enemmän lavasteilta, kulissilta jota olen rakentanut hahmolle jona olen esiintynyt ja johon olen ajoittain uskonut itsekin, vaikka suuri osa siitä olikin parodiaa.

vahvistaako prosessiin lähtö sukupuolijärjestelmää vai rikkooko, ks. alku.

Sekä että. Jälkimmäisestä puhuinkin jo. Ensimmäistä olen pohtinut miettiessäni omia tutkimuskäyntejäni, joita on tähän mennessä ollut kaksi. Sukupuolenkorjausprosessin edellytyksenä pidetään riittävää sopeutumista "valitsemansa" sukupuolen rooliin - eli riittävän stereotyyppistä käyttäytymistä ja presentaatiota. Minun arviointiini ja diagnoosiini tulevat luultavasti vaikuttamaan sellaisetkin sukupuoleen liitetyt seikat, joihin en voi itse vaikuttaa, kuten pituuteni - ovathan pidemmät ihmiset todennäköisemmin miehiä kuin lyhyet. Lisäksi jokainen maskuliinisuutta performoiva teko, jonka tutkimustapaamisessa teen, rakentaa ja pönkittää ajatusta maskuliinisesta mieheydestä ja asettaa tuleviakin tutkittavia asemaan, jossa heidän tulee esiintyä riittävän maskuliinisesti tullakseen uskottaviksi (trans)miehiksi.

tulla kohdelluksi miehenä, erilainen asema, erilainen kohtelu, etuoikeudet ja niiden ongelmat

Tämä on oman feminismini kannalta varsin ongelmallinen tilanne: jos tulee kohdelluksi miehenä, se tarkoittaa usein parempaa kohtelua kuin naisille. Miten tätä eriarvoisuutta voisi purkaa? Onko väärin haluta tulla kohdelluksi nimenomaan miehenä? Eikö pitäisi pyrkiä tasa-arvoisempaan maailmaan, jossa sukupuoli ei määräisi niin paljoa?

aseman tunnistus ja tunnustus (transpoika=oikeasti tyttö?) muiden silmissä, ollako trans vai vain poika?

Olen alkanut pelätä paljastumista, enkä oikeastaan osaa selittää, miksi. Toisinaan on helpointa olla avoimesti trans, voi kokea tekevänsä näkymätöntä näkyväksi, olla poliittinen - eikä tarvitse miettiä meneekö läpi vai ei, kun nimeää itse oman positionsa. Kuitenkin välillä haluaisin nimenomaan tulla luetuksi ja kohdelluksi vain poikana, ilman erityisasemasta seuraavaa erityiskohtelua (transpoika ei kuitenkaan ole kovin monen ihmisen mielessä ihan poika).

hämmennyksen aiheuttaminen vahingossa ja itsetarkoituksellisesti, välittääkö hämmennyksestä vai ei

Huh, no siinäpä kysymys. Tuntuu siltä että tahallinen hämmennyksen aiheuttaminen on hankalaa niin kauan, kun läpimeno on satunnaista ja ennustamatonta, eikä siihen tunnu voivan itse vaikuttaa juuri mitenkään. Olen miettinyt, olisiko helpompaa jos en menisi läpi juuri koskaan - tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa menen läpi yleensä lyhyessä kanssakäymisessä, kaupan kassalla ollessa tai kadulla kävellessä tai ihmisille esittäytyessä (pystyn sanomaan nämä sen perusteella, miten minua katsotaan ja miten minulle puhutaan, ja kadulla kävellessä myös sen perusteelle, miten ja kuinka paljon minua väistetään), mutta pidempään jutellessa en voi koskaan tietää, menenkö vai en. Olen mennyt läpi myös tilanteissa, joissa en olisi koskaan uskonut meneväni, joten minusta tuntuu että eniten hämmennystä aiheutan tällä hetkellä itselleni.

sukupuolihäiriköinti ja sen raskaus yhteiskunnassa, jossa kaikki perustuu sukupuoleen - kuinka vaikea norminmukaisesti sukupuolittuvan on kuvitella niitä jokapäiväisiä tilanteita joissa on väärässä paikassa, ei edes tiedä mihin vessaan pitäisi mennä?

Ajoittainen sukupuolen hämmentäminen on jännittävää ja hauskaa. Jatkuva epämääräisen asemassa oleminen ei ole. Ihmisiä kohdellaan sukupuolen perusteella, väittivät jotkut mitä tahansa tasa-arvon mallimaasta. Sukupuoli ei ole niinkään ihmisessä itsessään oleva ominaisuus kuin ihmisen suhtautumista muihin ja muiden suhtautumista häneen, siis ihmisten välisiä, sosiaalisia, suhteita. Koska sukupuoli on kulttuurissamme niin suuressa merkityksessä, ei sukupuoleltaan epämääräinen ihminen voi olla normaalissa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa - kaikkea kanssakäymistä kun määrittää sukupuoli, joka yleensä oletetaan pysyväksi ja selkeäksi.

turvallisten tilojen ja paikkojen tarve -> eristäytyminen, ghettoutuminen. jatkuva vallankumous vai oma jaksaminen (prosessi!)

Normaalin kanssakäymisen vaikeus johtaa siihen, että alkaa vältellä tilanteita, joissa voi joutua väärintulkituksi tai selittelemään itseään. Koska vieraiden ihmisten läsnäollessa niin suuri osa energiasta menee sen miettimiseen, miten tulee tulkituksi, on helpointa olla tekemisissä lähinnä tuttujen ja varsinkin samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Itse olen jättänyt menemättä aika moneen paikkaan ja tilaisuuteen sen takia, etten ole yksinkertaisesti jaksanut sitä stressiä, joka tulee läpimenon miettimisestä, ja sitä ahdistusta, joka seuraa läpimenemättömyydestä. Kuitenkin samaan aikaan ajattelee sitä, miten hyvä olisi tuoda asiaa esiin - mutta miten tuoda, kun ei ole olemassa mitään mallia, kun oma sukupuoli ei ole ymmärrettävän kehyksissä? En halua joutua selittelemään omaa tilannettani ihmisille, mutta selittelemättömyydellä siirrän selitysvastuuta jonkun toisen niskaan, sillä jonkunhan täytyy puhua ja selittää ja selittää ja puhua, uudestaan ja uudestaan, ennen kuin mikään muuttuu.