Taidan olla vaiheessa, jossa minun täytyy alkaa miettiä suhdetta siihen sukupuoleen, joka minulle nykyään oletetaan. En ole missään vaiheessa kokenut itseäni mieheksi, ja vaikka olen tutkimuksissa muotoillut asian niin, että haluan mahdollisuuden kasvaa mieheksi, en ole kovinkaan varma siitä, että tulen ikinä kasvamaan siihen. Sen sijaan olen aika varma siitä, etten varsinaisesti halua. Haluan sekoittaa pakkaa, mutta lähteä siihen oikeasta päästä; nautin tilanteista joissa transsukupuolisena ulostulo johtaa kysymyksiin siitä, millainen nainen minusta sitten tulee, tai siitä että menen läpi hame päällä.

Viime aikoina olen kuitenkin enenevästi ollut tilanteissa, joissa kaikki läsnäolijat ovat aina nähneet minut miehenä. Ja se vasta on outoa. Minulla ei ole samanlaista jatkuvaa väärin tai oudosti nähdyksi ja kohdelluksi tulemisen tunnetta, vaikka huvittaviin ennakko-oletuksiin esimerkiksi menneisyydestäni, kokemuksistani tai kiinnostuksenkohteistani toisinaan törmäänkin. Mutta joka kerta, kun joku viittaa minuun sanalla mies, tuntuu oudolta, yhtä aikaa huvittavalta ja nololta, ja mielessäni pyörii että eikö ne muka nää että en mä oikeesti ole. Sen sijaan jos joku muu sanoo minulle, etten oikeasti ole, se ärsyttää ja tuntuu vähättelyltä. Ymmärrän että ihmisille, jotka ovat tunteneet minut vuosikausia, voi olla hankala hahmottaa se, että kun tapaan uusia ihmisiä, heille ei tule mieleenkään että "olisin ollut" nainen. Mutta vituttaa, kun sitä ihmetellään ääneen.

Luulen että on täysin mahdollista, etten ikinä löydä itselleni täysin luontevaa paikkaa sukupuolijärjestelmässä. Se ei ole mikään ihme, ottaen huomioon että koko systeemi on mielestäni aika helvetin typerä, enkä varsinaisesti haluakaan sopeutua siihen. Olen kuitenkin nykyisin lähempänä sellaista tilannetta, joka ei aiheuta jatkuvaa ahdistusta, vaikka onhan tässäkin tietysti omat huonot puolensa.

Hei taas maailma, tai ainakin blogistan. Olen päässyt eteenpäin, niin virallisissa kuin päänsisäisissäkin asioissa. Sukupuolenmuutokseni virallistui vihdoin erinäisten kuukausien odottelun jälkeen, ja olen siis nykyään virallisesti ja juridisesti mies. Tähän mennessä ei ole tuntunut mitenkään erilaiselta, ehkä korkeintaan vähän hämmentävältä, sillä en edelleenkään samastu mieheyteen kovin voimakkaasti. M henkilöpapereissa tuntuu kuitenkin tavallaan neutraalimmalta kuin F, joka vaan on väärä vaihtoehto. Jos olisi mahdollista saada sukupuolimerkinnäksi vaikkapa O, en tiedä haluaisinko sitä kuitenkaan. Olen monilla muilla tavoilla niin erottuva, että on oikeastaan ihan mukavaa että sukupuoleni alkaa olla yksiselitteisempi, ainakin ulkoapäin katsoen - ja vaatteet päällä.

Päänsisäiset asiat helpottivat yllättävän paljon tajuttuani ensin sen, että piikkivälini oli liian lyhyt, ja sen jälkeen sen, että se oli liian pitkä. Nyt olen taas jonkin aikaa ollut alunperin hyväksi havaitulla välillä, eli kaksi viikkoa ja kaksi päivää. Tosin oikea piikkivälikään ei yksin riitä tekemään asioista parempia, vaan olen saanut tehdä myös aika paljon työtä omien ajatusteni kanssa. Mutta kaikesta oppii ja parempaan päin mennään, ynnä muita kliseitä, jotka loppujen lopuksi kuitenkin pitävät paikkansa.