Liittolaisuus ja kenen puolella tässä oltiinkaan?

Törmäsin tällaiseen tekstiin Black Girl Dangerous -blogista (joka on muuten tosi hyvä ja lukemisen arvoinen, ellette ole vielä tutustuneet!). Sanalle ally ei ole vakiintunutta suomennosta ja koko käsite on usein hämärä. Puhun tässä nyt liittolaisesta tai liittolaisuudesta, jolla tarkoitan ihmisiä, jotka eivät itse kohtaa tiettyä syrjinnän muotoa, mutta haluavat vastustaa sitä. Tässä vastustamisessa on kuitenkin usein ongelmia, jotka johtuvat, no, siitä, etteivät liittolaiset itse kohtaa kyseistä syrjintää, mutta haluavat silti käyttäytyä kuin tietäisivät siitä kaiken.

Käytin linkkaamaani tekstiä oman tekstini pohjana ja kerron muutamia kokemiani esimerkkejä numeroituna samoin, kuin linkissä.


1. "Mulla on tähän ryhmään kuuluvia ystäviä, olen siis suvaitsevainen!"

Olen usein törmännyt ihmisiin, jotka ovat sitä mieltä, että kun heillä on ystävä, joka on homo tai trans, niin he voivat sanoa tästä aiheesta mitä tahansa. Koska kyllähän jo se, että heillä on tällainen ystävä, jota he kohtelevat ihan samalla tavalla kuin muitakin, todistaa että he eivät syrji ketään. Paitsi että eivät kohtele. Muita ystäviä, niitä normiin kuuluvia, ei nimittäin koskaan käytetä esimerkkinä omasta suvaitsevaisuudesta.

Eikä yksi kommentti syrjintää vastaan jossakin kahvipöytäkeskustelussa tee kommentoijasta ihmisoikeustaistelijaa, oikeamielistä ja erehtymätöntä. Edes vankka syrjinnänvastainen vakaumus ei tee ihmisestä erehtymätöntä; jos siis joku syyttää sinua syrjivästä käytöksestä tai puheesta, älä puolustaudu siltä sillä, että sinulla on vähemmistöryhmään kuuluvia ystäviä tai että olet joskus toiste sanonut tai tehnyt jotain ehkä tähän asiaan etäisesti liittyvää. Pysy käsillä olevassa aiheessa ja kuuntele, mitä sinulle sanotaan.

2. "Kun tämä on niin kauheaa!"

On ihan ymmärrettävää, että kun joutuu esimerkiksi uuden tuttavuuden kautta tekemisiin sellaisen syrjinnän kanssa, jonka olemassaolosta ei ole edes tiennyt, se tuntuu pahalta. Ja toisaalta tuntuu hyvältä tiedostaa asioita enemmän kuin aikaisemmin, koska silloinhan on tiedostava, eli Hyvä Ihminen. Kuitenkin jokaisen bongaamansa heteroseksistisen, rasistisen, homo- tai transvihamielisen lausunnon, vitsin tai käytännön raportoiminen kyseiseen vähemmistöön kuuluvalle ihmiselle ei ole tarpeen. Me tiedämme, että meitä syrjitään! Usein se täyttää niin suuren osan elämästä, että ainakaan itse en välitä kuunnella vielä lisää esimerkkejä syrjinnästä, johon teoriassa voisin törmätä.

3. "Ne on kaikki niin kuumia!"

Tunnustan: olen itsekin erehtynyt panemaan transfettarin kanssa. Kyseinen ihminen ei tietenkään itse tunnusta olevansa fetisisti, mutta tässäpä muutama syy, miksi itse pidän häntä sellaisena: Lesboksi identifioituminen samalla, kun aktiivisesti hakee TRANSmiesten/-maskuliinisten seuraa. Puhe siitä, miten "te kaikki ootte niin ihania". Keinotekoinen ja liitoitteleva toisen (oletetun) sukupuoli-identiteetin korostaminen. Jatkuva muiden ihmisten outtaaminen.

Minulla ei sinänsä ole mitään fetisismiä vastaan, mutta sen kohdistuessa niin suureen asiaan kuin sukupuoleen (tai ihonväriin tai muuhun tiettyyn fyysiseen tai ihmisenä olemisen ominaisuuteen) pidän sitä ongelmallisena, sillä se ilmenee siinä, että toinen ihminen asettuu  pysyvästi objektin asemaan. Liittolaisuus-kontekstissa tämä tarkoittaa, että joku käyttää tiettyjen ihmisten kanssa heilastelua todisteena omasta avomielisyydestään, ja se vasta ongelmallista onkin. Olen ihminen siinä missä muutkin, ja haluan olla ihmissuhteissani tasavertainen, en maskotti.

 4. "Kohtelen kaikkia samalla tavalla!" ja "Trans tai cis, eihän siinä ole mitään eroa! Te ootte ihan yhtä miehiä kuin muutkin!"

Paitsi että anteeksi, en ole mies. Enkä kaipaa ulkopuolisia ihmisiä määrittelemään, kelpaanko heidän sukupuolikategorioihinsa. Lisäksi transtausta tuottaa pakostakin eroja: vain transihmiset joutuvat todistelemaan sukupuoltaan lääkäreille, viranomaisille ja läheisilleen.

Samaa puhetta käytetään tietysti myös seksuaalivähemmistöistä: "Homous on ihan normaalia! Homot haluaa ihan samoja asioita kuin heterot!" Paitsi etteivät välttämättä halua. Eivätkä kaikki heterotkaan halua niitä asioita, joita heteroiden oletetaan haluavan. Tällainen puhe viestittää, että puhuja hyväksyy minut kunhan pyrin olemaan normaali. Mutta minua ei kiinnosta olla normaali vaan rikkoa normeja; tarkoittaako se sitten, että kohtaamani syrjintä onkin ihan oikeutettua?

Olettaisin että myös esimerkiksi vammaiset ja ei-valkoiset (suomessa ei ole tälle mitään hyvää termiä, englanniksi käytetään lyhennettä poc eli person/people of color) ihmiset kohtaavat samanlaista puhetta, jossa tasa-arvo tarkoittaa sitä, että mitään eroja ei lopulta ole. Että olettehan te yhtä hyviä ja samanlaisia kuin mekin! En edes huomaa vammaasi/ihonväriäsi! Yhteiskunnassa on kuitenkin syrjiviä rakenteita, ja niin kauan kuin ihmisiä kohdellaan eri tavalla johtuen ihonväristä, toimintakyvystä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta, ei kannata puhua kuin mitään eroja ei olisi.

5. & 6. "Mehän puhuttiin jo homoista, eikä se riitä? Ei me voida kaikkia erikoisuuksia ottaa huomioon!"

Esimerkiksi Setan ja muiden tasa-arvon edistämiseen pyrkivien toimijoiden sisälläkin huomaa usein, että moninkertainen vähemmistöihin kuuluminen jää näkymättömäksi. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset oletetaan cis-sukupuolisiksi, vammattomiksi ja suomalaisiksi. Välillä perustetaan joitain erityisryhmiä vaikka transsukupuolisille, mutta cis-seksismi jyllää kaikille tarkoitettujen tapahtumien kuvauksissa.

Olen itse ollut mukana joissain aktivistijutuissa, joissa vammattomat ja valkoiset ihmiset ovat selkeästi yliedustettuina. Koskaan ei ole mietitty, miten tähän asiaan voisi puuttua. En ole itsekään tehnyt mitään asian eteen. Myös laajemmin ongelmiksi myönnettyihin aiheisiin, kuten seksismiin, ei ole välttämättä haluttu puuttua siksi, että se mukamas vie liikaa aikaa oikeilta asioilta.

Kaikkia tapahtumia ja kaikkea toimintaa tulisi tarkastella siltä kannalta, miten hyvin se tavoittaa eri ryhmiin kuuluvia ihmisiä. Kun huomataan (en sano jos, sillä kaikki toiminta on jollain tavoin normittunutta ja ulossulkevaa ja jos ei huomata, pitää tarkastella paremmin), että jokin ryhmä on aliedustettuna, pitää kehittää erityisiä toimenpiteitä, joilla sen jäsenille mahdollistettaisiin yhtäläinen osallistumistuminen. Se on aikaavievää ja se on rasittavaa ja olisi paljon helpompaa hoitaa asiat niin kuin ennenkin ja hei, miksi ne eivät tule itse kertomaan jos haluavat osallistua? Mutta jos haluaa muuttaa yhteiskuntaa, joka on rakennettu tavoilla jotka rajoittavat ihmisten toimintamahdollisuuksia, täytyy kestää sitä että se vie aikaa ja on rasittavaa ja vaikeaa. Jos se olisi helppoa, se olisi jo hoidettu.

Eivätkä ihmiset välttämättä itse tule ajatelleeksi, että heille olisi mahdollista osallistua johonkin. Minä ajattelin pitkään, että itsepähän olen valinnut etten voi enää mennä uimahalliin, ja vasta kuultuani jonkun kannelleen sukupuolivähemmistöihin kuuluvien huonommista liikuntamahdollisuuksista, tulin ajatelleeksi ettei vika olekaan minussa vaan järjestelmässä.

7. "Mä oon niin kiinnostunut näistä asioista!"

Se on hyvä! Ainakin teoriassa. Käytännössä on huono jos kiinnostus ilmenee niin, että vähemmistöihin kuuluvat ihmiset joutuvat jatkuvasti selittämään asioita ja vastailemaan kysymyksiisi. Jos olet kiinnostunut, löydät tietoa varmasti muistakin lähteistä (internet, kirjasto). Jopa yksilökohtaisia kokemuksia voi lukea näistä lähteistä, eikä tarvitse ryhtyä kyselemään puolituttujen ihmisten henkilökohtaisesta elämästä.

Jos olet kiinnostunut ja haluat auttaa, kysy: "Tarvitsetteko apua? Mitä voin tehdä?". Älä ryhdy keksimään parannusehdotuksia, jos sinulta ei kysytä; vähemmistöihin kuuluvat ihmiset saavat muutenkin kuulla enemmistöltä, miten heidän tulisi asiansa hoitaa.

8. "Sekin ihminen on samanlainen kuin sinä!"

Jos puhun itsestäni, en ole kiinnostunut kuulemaan että mielestäsi muistutan jotakuta toista, joka epäonnekseen on kohdannut samaan piirteeseen perustuvaa syrjintää kuin minä. Se, että tiedät yksityiskohtia jonkun transtutkimuksista tai lääkityksestä tai muusta, ei tarkoita että asiat olisivat samoin minun kohdallani -- eikä että sinulla olisi jokin oikeus kertoa niitä minulle. Tai jos joku on kertonut sinulle ulostulokokemuksistaan tai siitä, millaista on elää tietyn vähemmistön edustajana. Minä en ole samanlainen kuin muut, eikä minun luokittelemiseni ensisijaisesti jonkin ryhmän edustajaksi tunnu kovin hyvältä. Ja jos kerrot minulle muiden ihmisten henkilökohtaisia asioita, minusta tuntuu etten halua kertoa sinulle omiani, koska en voi luottaa siihen, ettekö kertoisi niitäkin eteenpäin.



Bonuksena: HYVÄKSYMINEN

Saattaa olla yllättävää, mutta en ole kiinnostunut kuulemaan että joku tuntematon ihminen hyväksyy minut tai ryhmän, jota hän katsoo minun edustavan. Mielestäni "Ei mulla ole mitään sukupuolenvaihtajia vastaan, kyllä mä ne ihan hyväksyn" kertoo lähinnä siitä, että sen sanoja katsoo kyseessä olevan jonkin erityisen ryhmän, jota vastaan ihmisillä (ehkä ihan ymmärrettävästikin) saattaa olla jotain, ja että hän on nyt oikein hyvä ihminen kun hänellä ei ole.

Varmaankin jokainen ihminen kaipaa jossain määrin hyväksyntää. Yleensä sitä kuitenkin tarvitaan pääasiassa niiltä ihmisiltä, joiden kanssa on jossain tekemisissä elämässään. Kiinnostaako sinua, hypoteettinen ainakin jossain asiassa valtaväestöön kuuluva lukijani, hyväksyykö joku sinulle tuntematon ihminen jossakin sen, että olet olemassa ja elät elämääsi? Jos vastasit kyllä, väitän että sinulla on pahoja itsetunto-ongelmia. Ehkäpä se onkin se kysymys: vähemmistöön kuuluvien oletetaan olevan jotenkin epävarmempia itsestään, elämästään ja olemassaolon oikeutuksestaan. Näin usein voi ollakin, mutta se ei korjaannu sillä, että joku kertoo "hyväksyvänsä" -- se korjaantuu sillä, että yhteiskuntaa muokataan paikaksi, jossa ihmiset eivät joudu syrjityiksi.