Vappuna minua tytöteltiin ja/tai lesboteltiin aika monesta eri positiosta, ja oli tavallaan aika kiinnostavaa havainnoida oman suhtautumisensa vaihteluja. Kuulin joko toisen tai molemmat sanat heteronaiselta, lesbonaiselta, heteromieheltä ja homomieheltä (kaikki paitsi heteromies henkilöiden itsemäärittelyjä).

Tytöttely lesbonaiselta ei tuntunut varsinaisesti ikävältä, vähän häiritsevältä vain, ikäänkuin väittäisi olevansa jotain mitä ei ole. Mutta en halunnut ryhtyä korjaamaan, sillä kyseessä oli tilanne, jossa tytöttely tuli tietynlaisena vertaisuuden osoituksena tai toiveena, julkilausumana siitä että tässä nyt olemme samanlaisia. Ja vaikka emme olleetkaan, niin korjaamatta jättäminen, samankaltaisuuden luuloon jättäminen, tuntui pienemmältä pahalta kuin sen ajatuksen vieminen, että täällä on muitakin samanlaisia - olimme kuitenkin paikassa jossa oli aika paljon uhkaavia normaaleja, norminmukaisia, ihmisiä.

Sen sijaan samassa baarissa vähän myöhemmin pöytäämme tunkenut heteronainen lähestyi olettamaansa lesbouttani tavalla, joka olisi kyllä ärsyttänyt vaikka olisin ollutkin lesbo. Heti aluksi tuli rinnastus L-koodiin, ja siitäpä ei sitten enää luovutukaan. Sanoin että selvä, jos tämä on L-koodia niin olen sitten Max. Kirjoitin sen nimen lappuun ja laitoin sen eteeni tehostaakseni sitä, mitä sanon, ja se heteronainen otti lapun kädestäni ja tyrkkäsi sen samassa pöydässä istuneen pojan eteen sanoen, että jos joku tässä on Max niin se on kyllä tuo. Myöhemmin koetin huomauttaa siitä, ettei elämä ole tv-sarjaa, ja oikeassa elämässä transpoikia on enemmän kuin L-koodissa, ja oikeassa elämässä ei voi, eikä pitäisi, jakaa ihmisille rooleja sen mukaan, mitä tv-sarjahahmoa kuvittelee heidän muistuttavan, ja kohdella heitä sitten sen mukaisesti.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin olin kuulemma Shane.

Aika ironista oli se, että se nainen määritteli hyvin osuvasti cis-heteromaailman sekä -elämän ja queermaailman sekä -elämän välisen eron kuitenkaan ymmärtämättä, mitä se käytännössä tarkoittaa. "Mä voin kävellä täältä ulos ja unohtaa teidät ja unohtaa tän keskustelun, eikä se vaikuta muhun mitenkään, koska ei tää kosketa mun elämää", ja kun sanoin että niin voitkin, mutta minä en, kukaan niistä jotka tässä pöydässä alunperin istuivat, ei voi unohtaa tätä keskustelua ja sitä elämää jota sinä elät, sain vastaukseksi että se on meidän ongelmamme, jos olemme sitten niin ahdistuneita ja katkeria. Mutta sitähän se on - se elämä ja maailma ja ne ihmiset, jotka siinä elävät, tulevat aina tunkemaan poikkeavien pöytiin kertomaan omat määrittelynsä ja ajatuksensa pyytämättä, samoin kuin ne ja he tulevat aina jatkamaan vaikka pyytäisi lopettamaan.

Samoin kuin se heteromies tunki elämääni kadulla tulemalla vastaan kädet levällään niin, että minä ja ystäväni jouduimme väistämään, nimittämällä meitä jollain niinkutsutulla hellittelynimellä, ja huutamalla perääni "vitun lesbo", kun ilmaisin etten pahemmin innostunut tästä lähestymisyrityksestä.

Homomieheltä tullut tytöttely oli erilaista siinäkin mielessä, että samaan aikaan sama ihminen myös pojitteli minua, jolloin tytöttelystä tuli enemmän vitsi kuin tiettyyn asemaan asettamista. Tämä oli myös tilanteista ainoa, jossa seksuaalissävyinen huomio oli molemmin puolin toivottua.

Kaikkien näiden kohtaamisten ja keskustelujen jälkeen tuntui aika selvältä, että sanojen merkitys ei tule vain sanoista itsestään vaan myös sanojasta, tilanteesta jossa ne lausutaan, sekä asemasta jossa kuuntelija on sanojaan nähden. On täysin eri asia jos tulee oletetuksi vertaiseksi, kuin jos tulee oletetuksi jonkin eksoottisen vähemmistön edustajaksi, ja sitä kautta kaiken lisäksi velvolliseksi selventämään kyseisen vähemmistö elämää - ja kun kertoo, ettei elä oletetun kaltaista elämää, onkin sitten "helvetin tylsä".