Olen miettinyt viime aikoina yksinolemista ja yksinäisyyttä. Tajusin muutama kuukausi sitten, ettei minulla ole koskaan ollut sellaista seurustelu- tai muuta sentapaista suhdetta, jossa en olisi joutunut jollain tavalla piilottelemaan tai rajoittamaan joitain puolia itsestäni. Olen todennut olevani monella tapaa marginaalin marginaalissa, joten on varsin epätodennäköistä että löytäisin joskus jonkun ihmisen, jonka kanssa pystyisin puhumaan kaikesta joutumatta selittelemään itseäni tai näkökantojani.

Tilanne on vielä kärjistynyt sen jälkeen, kun ryhdyin elämään poikana. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja ylipäätään vieraiden ihmisten seurassa oleminen on välillä todella vaikeaa, kun stressaa läpimenoista ja siitä, ymmärtävätkö toiset yhtään minun sukupuoltani. Toisaalta olen tullut paljon itsevarmemmaksi ja tietoisemmaksi omasta arvostani, enkä enää olisi valmis tyytymään sellaisiin suhteisiin joihin olisin aikaisemmin tyytynyt, vaan olen mieluummin yksin. Ikävä kyllä se tosin tarkoittaa sitä, että joutuu tosiaan olemaan yksin.

Kun elin tyttönä, harrastin paljon seksiä siksi että se toi minulle tietynlaista hyväksytyksi tulemisen tunnetta - asia jonka tiedostin ja jota pidin jossain määrin ongelmallisena jo silloin. Vasta nyt olen kuitenkin tajunnut, että se oli minulle suurelta osin sitä, että koetin jollain tavalla onnistua sen tyttöroolin toteuttamisessa, joka muuten tuntui niin oudolta ja hankalalta. Tyttönä halutuksi tuleminen oli jonkinlainen todiste siitä, etten ole vääränlainen. Vasta jälkeenpäin tajusin, ettei kysymys ollut siitä että olisin vääränlainen, vaan siitä että olin väärässä paikassa.

Aikaisemmassa elämässäni olen siis päätynyt suhteisiin sen kautta, että olen harrastanut seksiä. Joistakin seksikumppaneistani on tullut seurustelukumppaneitani, joistakin ei. Nykyään en tunne samanlaista tarvetta harrastaa mahdollisimman paljon seksiä mahdollisimman monen eri ihmisen kanssa, ja nykyään olen tilanteessa jossa tuntuisi myös aika vaikealta harrastaa jonkun kanssa seksiä ensimmäisellä tapaamisella, kun oma läpimeno ja asema on epävarma ja oma keho tuntuu jonkun toisen keholta, ei sellaiselta jossa haluaisin tulla nähdyksi. Tämä johtaa siihen, etten enää oikein tiedä, millä tavalla voisin päätyä toisen ihmisen lähelle.