sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Olen vielä elossa. Sain diagnoosin. Nyt odottelen hormonipoliaikaa, johon on enää joitakin päiviä.

Tulevaisuus jännittää ja ehkä vähän pelottaa mutta ajattelen sitä jatkuvasti, elän jossain muualla kuin tässä ja nyt enkä ehkä pidä siitä, mutta toisaalta tässä ja nyt minulla on flunssa ja kurkkuuni koskee.

Olen sitoutunut ihmiseen ja ajattelin sitoutua myös kouluun ja myöhemmin töihin, nyt kun minulla on ehkä alkamassa elämä, jossa voin löytää paikan, jossa haluan olla. Mietin, onko se vastakkaista kaiken seikkailun kanssa ja onko huono pysähtyä johonkin, menetänkö rakkauteni välitiloihin ja liikkuvuuteen ja muuntuvuuteen, löydänkö jotain sellaista jota olen vuosikausia ainakin kuvitellut kaipaavani, jonkinlaisen todellisen itseni?

En aio olla yksinkertainen vast'edeskään. Odotan sitä, että minulle kasvaa parta, jotta pääsen käyttämään hameita. Välillä pelottaa edessä oleva elämä epämääräisenä; mietin missä kaikissa asioissa kehoni tulee tielleni tavoilla joilla ei pitäisi, millä kaikilla tavoilla kehonormit tulevat tielleni.

Menen läpi useimmiten enkä jaksa enää ahdistua kovin paljon satunnaisista tytöttelyistä. Joku päivä tajusin, miten onnellisessa asemassa olen niihin nähden, jotka eivät vuosien jälkeenkään tule kohdelluksi niin kuin haluaisivat - minulla on taito vakuuttaa ihmisiä ja ilmeisesti se taito ulottuu jopa niinkin muuttumattomana pidettyyn asiaan kuin sukupuoleen. Mutta sukupuolihan on enimmäkseen liikkeitä ja asentoja, tiettyjen asioiden tekemistä, äänenkäyttöä ja tilanottamista. Minulle siis, koska minulla on sellainen keho joka taipuu monenlaisiin tulkintoihin, olen aina ollut rajalla, minulle on kokoja niin naisten kuin miestenkin vaatteissa ja voin olla mitä haluan. Ainakin toisinaan. Ainakin kun uskon siihen itse.

Ajattelin kirjoittaa siitä, miten paljon jotkut asiat minua pelottavat; satunnainen väkivalta, väärässä paikassa oleminen, syrjintä ja ymmärtämättömyys ja vihamielisyys, mutta sitten aloin ajatella sitä miten olen tähän astikin elänyt ulkopuolella, enkä ole pelännyt. Miksi minun pitäisi nyt aloittaa?

1 kommentti:

  1. Hienoa kuulla että olet vielä siellä. Siteerasit joitakin juttuja jotka tuntuivat omilta. Oman hämmennyksen keskellä tuntuu hyvältä saada lukea toisen ihmisen ajatuksia.
    Jatkathan kirjoittamista.

    VastaaPoista