En ole tainnut kirjoittaa varsinaisista prosessiin liittyvistä kuulumisista hetkeen jos toiseenkaan, oikeastaan kai ollenkaan sen jälkeen kun olen päässyt tuskastuttavasta tutkittavana ja analysoitavana olemisesta ja saanut vihdoin luvan aloittaa ihan oikean oman elämäni.

Hormonipolikäynti oli maaliskuussa. Niille, jotka eivät tiedä, "hormonipoli" viittaa käytännössä Helsingin alueella Naistenklinikkaan, mutta ymmärrän kyllä, miksi se ei ole se nimitys, mitä käytetään. Kävin siis siellä, enkä olisi varmasti selvinnyt käynnistä ellei minulla olisi ollut etukäteen tietoa siitä, mitä pitäisi tapahtua. Kutsussa ei ilmoitettu, että käynnillä otetaan verikokeita, jotka edellyttävät paastoa. Itse käynnillä ei sanottu, että mitään kokeita edes otetaan (paitsi housut alas ja papa-koe), joten ellen olisi itse kysynyt, että nytkö minä siellä laboratiriossa käyn, niin en olisi varmaan päässyt käymään ollenkaan. Lääkäri oli hiljainen ja pelästyneen kuuloisesti puhuva henkilö, jonka kanssa sain pinnistellä saadakseni selvää siitä, mistä kulloinkin puhuttiin. Hänen asenteessaan ei kuitenkaan ollut valittamista, ja se palvelu, jota sain, oli ihan ystävällistä. Kertoi lyhyesti testosteronin vaikutuksista vähemmän kuin jo tiesin, kirjoitti reseptiin "erillisen ohjeen mukaan" protestoituani kolmen viikon piikkiväliä liian pitkäksi ja lupasi uusia reseptin nopeammin, jos haluan lyhentää väliä.

Eilen sama lääkäri soitti kontrollisoiton, sanoin että mieliala on tasaantunut ja kohonnut, karvankasvu lisääntynyt ja äänenmurros alkanut, ei negatiivisia vaikutuksia. Kerroin mihin mennessä tarvitsen reseptin tällä piikkivälillä (2 viikkoa ja 2 päivää, johon lyhensin kun huomasin sen käännekohdaksi, jonka jälkeen ärsyynnyn kaikkeen ja kaikkiin), lääkäri lupasi kirjoittaa ja sanoi vielä että "itsehän sen parhaiten tietää" kuinka usein pitää pistää - asenne, johon harvemmin lääkäreillä törmää.

Sain ajan Töölön plastiikkakirurgian osastolle konsultaatiokäynnile syyskuun alussa. Luultavasti itse rintakehäleikkaus menee kuitenkin ensi vuoden puolelle, mahdollisesti helmikuullekin, sillä kuulemani mukaan ne tavataan hoitaa juuri ja juuri hoitotakuun rajoissa. Konsultaatioaikakin on silti jo älytöntä edistystä, ja jännittää ja hermostuttaa. Ehkä olen tottunut siihen, että ajatus oikeanlaisesta rintakehästä on vain kymmenen vuotta elänyt fantasia, ei jotakin, joka voisi todella toteutua?

Kävin viemässä nimenmuutoshakemuksen maistraattiin käsiteltäväksi, ja siinä vaiheessa kun saan päätöksen siihen, kolmanteen, nimenmuutokseeni, aion vihdoin hankkia henkilökortin uudella nimellä. Maistraatin virkailija ei, vaikka puoliksi odotin, silmäillyt minua hämmentyneesti tai huudahtanut "Mutta tämähän on miehen nimi!" - itse asiassa luulen, että lausunto transsukupuolisuudestani saattoi olla suurempi yllätys kuin nimi, johon olen vaihtamassa. Olen tottunut menemään läpi suurimmassa osassa arkipäiväisiä tilanteita, tai ehkä olen tottunut olemaan ajattelematta sitä enää yhtä paljon kuin alussa.

Kolme kuukautta testesteronilla on tuonut joitakin muutoksia, joista osan jo listasinkin ylempänä. Niiden lisäksi on havaittavissa selkeää klitoriksen kasvua (tosin enimmäkseen ihonalaisessa osuudessa) sekä jonkin verran jo rasvakudoksen uudelleensijoittumista. Lihaksia ei näy sen enempää kuin ennenkään, ehkä vähemmän, kun en ole jaksanut treenata sitäkään vähää kuin aiemmin. Ahkerasta tarkastelusta huolimatta partakaan ei vielä kasva.

Eli odottelua tämäkin, mutta huomattavasti paremmassa asemassa kuin tutkimusten aikana: nyt voin ainakin olla varma siitä että asiat tapahtuvat, ennemmin tai myöhemmin.