Olen alkanut vähän ahdistua siitä, että olen asettanut itselleni niin ahtaan poikaroolin. Vaikka osasinkin varautua siihen, vaikka tiesin että yleensä tässä tilanteessa, alussa, vedetään yli ja mennään siitä mistä aita on matalin, en silti haluaisi korostaa läpimenoa itseni ja aatteideni kustannuksella.

En halua tottua istumaan niin leveästi että vien muilta tilaa, en halua pitää omaa sosiaalista hyökkäävyyttäni osoituksena maskuliinisuudestani vaan kommunikaation ongelmana, en halua ylläpitää ajatusta siitä että pojat näyttävät tietynlaisilta. Toisaalta olen kuitenkin tuntenut oloni hyväksi ja kotoisaksi, ensimmäistä kertaa elämässäni en ole jatkuvasti miettimässä sitä, kelpaanko muille ja sitä, näytänkö tarpeeksi hyvältä.

Ulkonäkövaatimusten ja -stressin unohtaminen, katoaminen, on ollut todella selkeä muutos. Mietin, johtuuko se siitä että ajattelen, osin tiedostamattani, ettei poikien tarvitse miettiä ulkonäköä niin paljon? Että pojat voivat vain olla, kun tyttöjen täytyy koko ajan rakentaa ulkonäköään, työstää, huolehtia ja pitää yllä. Heti silloin, kun mietin etten haluaisi näyttää niin tavallisen poikamaiselta vaan tyttömäisemmältä, en enää olekaan samalla tavalla sisällä itsessäni vaan alan tarkastella itseäni ulkopuolelta, ihan kirjaimellisesti. Näen mielessäni itseni sellaisena kuin kuvittelen muiden näkevän minut, matkan päästä ja kokonaisena hahmona, jotenkin kauempaa kuin silloin kun en mieti ulkonäköäni tai silloin, kun koetan näyttää perinteiseltä pojalta. En oikein tiedä, osaanko selittää tätä kunnolla, mutta kärjistäen: jos olen poika, siis poika-poika, olen sisällä itsessäni, katson itseäni omasta päästäni käsin, näen itseni niin kuin konkreettisesti näen kun katson omaa vartaloani. Jos taas olen tyttö, tai tyttöpoika, näen itseni ulkopuolelta, ihan kuin katsoisin jotakuta toista ihmistä. En ole oman pääni sisällä, vaan muutun objektiksi itselleni ja muille.

Pukeutuminen tuntuu vaikuttavan tähän niin, että se symboloi vahvasti sukupuolia ja niiden kautta tiettyjä stereotyyppisiä ominaisuuksia: miehet katsovat, naisia katsotaan. Men look at women; women watch themselves being looked at. Miehet pukeutuvat käytännöllisesti, naiset koristautuakseen. Jopa kokemukseni peiliin katsomisesta muuttuu sen mukaan, mitä sukupuolta ajattelen olevani katsoessani - jos olen poika, korostuu kokemuksessani nimenomaan katsominen, toimijuus, jos olen tyttö, muistan kokemuksesta sen, miltä olen peilissä näyttänyt.

Ja sitten jotkut sanovat, ettei sukupuolella ole enää sellaista merkitystä kuin ennen. Tietenkään ei samanlaista: nykyään ei esimerkiksi ole enää lailla kiellettyä pukeutua vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin. Kontrolli on kuitenkin siirtynyt viranomaistaholta yksityisille ihmisille - esimerkiksi luokkatovereille - sekä yksilön oman pään sisään. Myös lääketieteen edustajat, lääkärit ja psykiatrit, rajaavat ja määrittelevät hyväksyttävää, "tervettä" sukupuolisuutta, mutta heilläkään on harvoin valtuuksia puuttua vääränlaiseen sukupuolen toteuttamiseen, ja todellisen kontrolloinnin hoitavat ihmiset itse rajoittamalla itseään, ja jos se epäonnistuu niin heidän lähiympäristönsä ja viimeistään ohikulkijat ja satunnaiset tuttavuudet huomautuksilla, ohjeilla ja pahimmillaan väkivaltaisilla kurinpalautuksilla.

Monet sukupuoliin automaattisesti liittämämme oletukset tulevat näkyviksi vasta, kun pääsee tarkastelemaan sukupuolta kummaltakin puolelta - vuorotellen tyttönä ja poikana. Olen huomannut poikaroolissa ollessani aika paljonkin sellaisia asioita, joita en olisi voinut samalla tavalla ymmärtää vain lukemalla. Enkä varmasti olisi huomannut niitä jos olisin elänyt ja kasvanut poikaroolissa, vaan nimenomaan siirtyminen mahdollistaa sen, asioiden samanaikaisen tarkastelun sisä- ja ulkopuolelta, tietynlaisen etäisyyden joka mahdollistaa tarkemman havainnoinnin. Samoin tyttöys näyttäytyy minulle erilaisena nyt kuin aiemmin, sillä nyt minulla on siihen hieman enemmän etäisyyttä, ja huomaan selkeämmin mitkä asiat tulevat nimenomaan tyttöroolin kautta, sen kanssa. Mieheydestä ja naiseudesta en edes osaa puhua muuten kuin ulkopuolisena, lukemani ja havainnoimani kautta, ja ehkä siksi puheeni miehistä ja naisista onkin niin pelkistävää ja stereotyypittävää, että monet itsensä jommiksikummiksi kokevat loukkaantuvat.