Olen vasta alkanut tajuta, kuinka pitkään joudun odottamaan. Olen ärsyyntynyt muiden ihmisten kysymyksistä, joista paistaa läpi jonkinlainen oletus siitä, että käydään jossain yhdessä testissä ja sitten aloitetaan hormonihoidot, mutta enpä ole itsekään todella sisäistänyt sitä, että melko lailla tämä taitaa olla pelkkää istumista ja odottelua. En vielä edes tiedä, milloin minulla on ensimmäinen tutkimuskäynti - tiedän että käyntiin saattaa olla hyvinkin kuukausia, mutta kuinka pitkään joudun odottamaan tietoa?

Aluksi odottelu ei tuntunut niin isolta asialta, kun tuntui että minulla on niin paljon ajateltavaa. Tässä vaiheessa alkaa kuitenkin tuntua siltä, että olen ajatellut samat asiat jo moneen kertaan. En saa tännekään kirjoitettua, sillä jokaisen uuden tekstin kohdalla minusta tuntuu että toistan itseäni, en saa mitään uutta pohdintaa, olen kirjoittanut jo kaiken mitä minulla on tässä vaiheessa sanottavana.

Ehkä minun pitäisi kirjoittaa edes lyhyesti siitä, millaiseksi koen oloni poikaroolissa juuri nyt: Välillä tuntuu siltä että huijaan, itseäni tai muita, en osaa itsekään ajatella itseäni poikana ja puhun itsestäni tyttönimellä, tietenkin vain sellaisten tapahtumien yhteydessä jotka sijoittuvat ajallisesti taaksepäin, aikaan jolloin minulla vielä oli tyttönimi eikä mitään muuta. Itse asiassa tänään viittasin itseeni ensimmäisen kerran poikanimellä puhuessani jostakin, joka tapahtui silloin kun vielä käytin tyttönimeä. Luulen että käyn läpi jonkinlaista luopumisprosessia ja otan siksi takapakkia, kokeilen vielä aina välillä joitain tyttöjuttuja, mietin lähtisinkö ulos tyttövaatteissa ja bindaamatta, näen unia joissa olen tyttönä heteropoikien kanssa. Kuitenkaan en koe itseäni tytöksi enkä haluaisi olla tyttö, tiedostan jatkuvasti selkeämmin ettei se ole minua varten enkä tulisi onnistumaan siinä, vaikka kuinka yrittäisin.

Tuntuu kuitenkin typerältä, että minulla on edessäni vielä niin paljon taktikointia ja odottelua, ennen kun voin ruveta toteuttamaan sitä, mitä oikeasti haluaisin: Olla poika joka pukeutuu tytöksi. Sitä ennen minun on vielä pitkään hyväksyttävä se, että aika monen silmissä olen pojaksi pukeutuva tyttö, vaikka poikatyttöys on ehkä kauimpana siitä, mitä haluan olla ja minkä tunnen itselleni ominaiseksi ja kotoisaksi. En halua luopua "tyttöjutuista", haluan vain lähestyä niitä erilaisesta näkökulmasta. Vaikka tyttöily on minulle ollut dragia, haluaisin muidenkin käsittävän että se on. Ja se taas vaatii uskottavaa läpimenoa fyysisesti ja sosiaalisesti.

Läpimenoon miehenä saattaa hyvinkin riittää tietynlainen käyttäytyminen ja tietynlaisten symbolien, kuten oikean vaatetuksen, käyttäminen silloinkin kun keho on fyysisesti naisen. Minulle se ei riitä, sillä huolimatta tietyistä miehekkäiksi mielletyistä piirteistä (kuten säärikarvoista tai lyhyistä hiuksista) tulen varmasti tulkituksi tytöksi, tai ääk, naiseksi, jos ja kun pukeudun mekkoon. Vaikka bindaisin.

Ehkä oleellisin toivomani muutos on äänenmurros. Puhun yleensä varsin matalalta, ja monet ihmiset, samoin kuin itsekin vielä jokin aika sitten, kuvittelevat että ääneni on luonnostaan melko matala. Se ei kuitenkaan ole, sen huomaan esimerkiksi laulaessa ja puhuessani läheisille ihmisille.

Vai olisiko oleellisin muutos ruumiinrakenteen muutos? Hartioiden ja käsien muuttuminen lihaksikkaammiksi ja no, yleisesti poikamaisemmiksi on jotain sellaista jota olen toivonut todella pitkään. Toki haluaisin myös rasvaa pois lantiolta, mutta se ei tunnu niin oleelliselta kuin käsivarret. Ja tietysti litteä ja edes vähän lihaksikas rintakehä, mutta se on ehkä sanomattakin selvää...

Äh. Tuntuu typerältä kirjoittaa, mitä haluaisi, kun samaan aikaan tietää että kaikkea joutuu odottamaan vielä älyttömän pitkään.