Mietin eilen taas sitä, miten sukupuoleen ja sen toteuttamiseen liittyy niin paljon sellaisia asioita, joiden ei pitäisi olla sillä tavalla siihen sidoksissa. Minulla on ja on aina ollut paljon piirteitä ja ominaisuuksia, jotka nähdään biotytöille jollain tapaa epätoivottavina tai sopimattomia, mutta jotka taas biopojilla ovat vähintäänkin ok ja usein jopa nostavat näiden statusta. Esimerkiksi: omien mielipiteiden julkituominen, omien oikeuksien ja tilan vaatiminen, seksuaalinen aktiivisuus ja aloitteellisuus (ja niiden myötä tietysti seksuaalinen kokeneisuus), äänekkyys sekä konkreettisessa että kuvainnollisessa mielessä, taipumus ottaa jonkinlaista johtoasemaa, kilpailunhalu, itsekorostus ja niin edelleen ja niin edelleen.

Olen monesti todennut, että näillä kaikilla ominaisuuksilla varustettuna olisin biopoikana päässyt monessakin paikassa aika merkittävään asemaan ja saanut luultavasti melkoisen lauman seuraajia, mutta biotyttönä niistä on ollut minulle lähinnä haittaa (sosiaalisesti, henkilökohtaisessa mielessä ainakin osa on oikein hyviä ominaisuuksia). Toisaalta en ole kovin katkera siitä, etten ole saavuttanut mitään erityistä asemaa, sillä haluaisin kaikkien ihmisten ajattelevan ja toimivan itse ja muita kunnioittaen, ei muita seuraten ja jalustalle nostaen.

Jollain tavalla minusta tuntuu siltä, että poikaroolissa minulla on suurempi oikeus vaatia tilaa ja kuulluksi tulemista. Tietyssä mielessä voin siis olla vapaammin poikana kuin tyttönä, jota kai käytetään yhtenä arviointikriteerinä henkilön transsukupuolisuutta tutkittaessa ja varmistellessa, mutta juuri se vähän tökkiikin: miksi sukupuoleni on niin isona esteenä itseilmaisulle ja ylipäätään olemiselle?

En edelleenkään tiedä, kuinka suuri osa muulla yhteiskunnalla on esimerkiksi siinä, että haluan eroon rinnoistani - kuinka paljon kysymys on siitä, että rinnat symboloivat naissukupuolta ja naiseutta, jota tulkitaan tavalla joka rajoittaa omaa olemistani? Miten tahansa asiaa tarkastelenkin, olen sitä mieltä että fyysisen kehon ei PITÄISI määrittää tapaa, jolla ihmiseen suhtaudutaan. Mutta kuitenkin se määrittää, ja minun tehtäväkseni jää päätös siitä, haluanko käyttää elämäni tapellen sukupuoliroolituksia vastaan, vai haluanko helpottaa elämääni mutta samalla tukea järjestelmää, jossa miehet ovat yhdenlaisia ja naiset toisenlaisia (irrallisena huomautuksena: tajusin että yleensä kirjoitan ensin naiset ja sitten miehet, mutta miehet liittyvät kulttuurissa niin vahvasti ykseyteen ja naiset toiseuteen, että se tulee läpi tässäkin...).

Tiedän tietenkin, että myös miesten rooli on varsin rajoitettu ja monissa asioissa kapeampi kuin naisten: tiedän että miehet eivät saa käyttää hametta eivätkä itkeä julkisesti eivätkä olla muutenkaan "naismaisia". Haluaisin kuitenkin rikkoa sukupuolirooleja mieluummin poikana kuin tyttönä. Miksi? Miksi en ole valmis (enää) tappelemaan tyttönä sen edestä, että tytöt saisivat olla äänekkäitä ja vaatia tulla vakavasti otetuiksi, mutta olen valmis tappelemaan poikana sitä vastaan, etteivät pojat saisi tehdä "tyttöjen juttuja"? Onko kysymys yksinkertaisesti siitä, että olen huomannut että poikia kuunnellaan enemmän kuin tyttöjä silloinkin, kun puhutaan vaikka queerfeminismistä, queerfeministisistä näkökulmista?

Totta kai pidän ruumiillisia muutoksia tärkeänä, mutta suurelta osalta varmasti siksi, että ruumis ei ole ainoastaan ruumis, vaan monien asioiden, kuten sukupuolen, symboli. Vaikka muuttuisin ruumiiltani täysin pojaksi, se ei riittäisi minulle jos minua kohdeltaisiin edelleen samalla tavalla kuin ennen, kuin nyt. Se aiheuttaisi minulle luultavasti samanlaisen näkymättömyyden kokemuksen kuin nytkin, kokemuksen siitä että muut ihmiset näkevät minut jotenkin vajavaisesti (silloin kun minua sanotaan tytöksi) tai täysin väärin (silloin kun minua sanotaan naiseksi).

Mutta kannattaako loppujen lopuksi koettaa löytää jotain "todellista" sukupuolen kokemusta kaikkien kulttuuristen kerrostumien alta? En kuitenkaan ole essentialisti, en ajattele että mikään vain ON jotain. Minä elän ja olen kasvanut kulttuurissa, jossa naiset ja miehet ovat erilaisia, ja vaikka erilaisuus onkin mielestäni suurelta osin kulttuurin tuotosta, se on kuitenkin jokapäiväisessä elämässä selvästi olemassaoleva asia. Vaikka pystyn teorian tasolla ymmärtämään, että joidenkin asioiden ei pitäisi olla tai että ne eivät ilman tällaisen kulttuurin vaikutusta olisi sellaisia kuin ovat, ne asiat, sellaisena kuin nyt ovat, vaikuttavat kuitenkin kaikkeen mitä teen, ja vielä lisäksi siihen, miten muut tulkitsevat tekemiseni.