Olen tänään miettinyt katseita. Yksi todella vaikea asia uuden roolin opettelemisessa on se, että pitää opetella katsomaan eri tavalla. Täytyy opetella eroon vuosien aikana kehittyneestä tavasta katsoa alas, kun joku katsoo kohti. Olen huomannut, että miehet eivät katsetta väistäessään katso alas, vaan sivulle. Miehet myös kääntävät useammin vartaloaan katseen suuntaan, kun naiset katsovat vain silmillään tai liikuttavat ehkä vähän päätään.

Tänään huomasin, että minun katseeseeni on alettu suhtautua - ainakin toisinaan - miehen katseena. Tytöt, joita katson, räpäyttävät silmiään ja kääntävät katseensa alas, jotkut saattavat katsoa sen jälkeen varovasti takaisin. Kun katsoin tyttöjä tyttönä, minulle saatettiin hymyillä melko helposti; nyt vähään aikaan kukaan ei ole hymyillyt minulle, sillä (pojalle suunnattu) hymy viestittää niin vahvasti kiinnostusta, että se on usein riski.

Itselleni oli vaikeaa opetella kohtaamaan miesten katseita juuri tästä syystä. Olen tottunut siihen, että miehen katsominen tulkitaan kiinnostukseksi, ja se saa monet miehet kokemaan että he olisivat sitä kautta oikeutettuja johonkin. Vielä en kuitenkaan ole onnistunut selvittämään, minkälaiset säännöt säätelevät sitä, miten miehet katsovat toisia miehiä.

Olen ajatellut myös sitä, miten pitkän aikaa pidin transsukupuolisuutta (tässä melko laajasti määriteltynä) jotenkin ehkä isompana juttuna kuin oma tyytymättömyyteni omaan kehooni ja rooliini tyttönä, koska kuvittelin että kaikki muutkin naispuoliset ovat tyytymättömiä ja kokevat olonsa rajoitetuksi. Vasta hiljattain minulle on alkanut valjeta, että suurin osa tytöistä ja naisista itse asiassa pitää omasta sukupuolestaan ja viihtyy siinä, että he haluavatkin olla tyttöjä ja naisia ja nauttivat siitä. Ja vaikka he tiedostaisivatkin niitä vaikeuksia, jotka liittyvät elämään naisena, he eivät haluaisi muuttaa sukupuoltaan vaan päästä vaikeuksista eroon. Tämä on minulle sikäli helpottava ymmärrys, että olen pelännyt oman epämukavuuteni tyttöroolissa johtuvan ennen kaikkea noista vaatimuksista, että haluan muutosta sukupuoleeni vain tullakseni sosiaalisesti paremmin hyväksytyksi. Mutta kai siinä täytyy olla jotain muutakin, jos tämä ei kerran ole mitenkään normaali tai edes tavanomainen tapa reagoida.

Olen alkanut miettiä tosissaan koko prosessin läpikäymistä. Aiemmin olin sitä mieltä, etten halua muuttaa juridista sukupuoltani, mutta nyt olen alkanut harkita sitäkin. Vaikka olisinkin mieluiten jotain nais-mies -jaon ulkopuolelta, on silti päätettävä, minkä suhteen haluaa ottaa muuhun maailmaan, minkälaisena näyttäytyä niille, joille ei ole olemassa mitään tuon jaon ulkopuolelta. Tunnen kuitenkin sen verran vahvasti, etten onnistuisi enkä edes haluaisi onnistua naisena, että jos ei muuta vaihtoehtoa ole niin olen sitten vaikka mies.

Eräs ystäväni kirjoitti siitä, miten hän kokee jotenkin huijanneensa silloin, kun tulee kohdelluksi aikuisena; minulla on ja on ollut sama olo myös silloin, kun minua kohdellaan naisena. Tuntuu siltä kuin olisi aiheuttanut jonkun nolon väärinkäsityksen, jota ei ihan pysty korjaamaan, siltä että nyt ei ole kertonut ihan kaikkea, mitä olisi pitänyt.