Olen alkanut vetää omia rajojani tiukemmin ja selkeämmin kuin koskaan aiemmin, ja mietin, kuinka paljon siihen liittyy ajatus siitä, että pojilla on suurempi oikeus yksityisyyteen ja koskemattomuuteen ja omaan tilaan kuin tytöillä. Ainakin minun rajojani kunnioitetaan nyt enemmän kuin aikaisemmin: kadulla kävellessä minua väistetään paljon aiemmin, jos joku törmää minuun vähänkin hän pyytää anteeksi, miehet eivät katsele minua, saati sitten että tulisivat kyselemään minulta poikaystävästäni tai seksikäytännöistäni.

Olen huomannut myös millaisia muutoksia muuttunut roolini julkisessa tilassa tuo omaan käytökseeni: katselen naisia joista en edes ole kiinnostunut, vain koska pystyn ja saan ja minulla on siihen kulttuurinen oikeus. Pojan, tai miehen, roolin ja tilan ottaminen tuntuu vaativan muiden - niiden ei-miesten - varpaille tallaamista. Se vaatii jonkinlaista osoitusta siitä, että minä seison nyt tässä enkä väistä ellen halua. Minun oikeuteni eivät ole niitä joista neuvotellaan, ne eivät ole sellaista mistä minun pitäisi pitää kiinni, ne eivät ole vaarassa. Paitsi tietysti silloin, jos hellitän roolini rajoista ja omaksun käyttäytymistä miehen roolin ulko-, siis alapuolelta.

Läpimeneminen vaatii miehille annetun roolin ottamista ja hyväksymistä. Koska minulla ei ole niitä fyysisiä piirteitä, jotka symboloivat sukupuolta - kuten partaa, penistä tai selkeän miehistä ruumiinrakennetta - täytyy minun läpimenemiseen pyrkiessäni ottaa käyttöön ne sosiaalisen vuorovaikutuksen tavat, joita edellämainittujen fyysisten piirteiden haltijoiden oletetaan käyttävän.